Skip to content

ORSI Roundtable 16.4.21: klo 13-15: Osallisuuden tilat kestävyysmurroksessa

Miten saamme ihmiset laajasti osallistumaan kestävyysmurrokseen? Mitä ovat ne fyysiset tilat, joissa ihmiset voivat kokea olevansa osallisena kestävyysmurroksen tekemiseen?

Koronavuosi on tehnyt näkyväksi fyysisten kokoontumisten tärkeyden osallisuudelle ja hyvinvoinnille. Kohtaamisten rajoittaminen on lisännyt yksinäisyyttä sekä vaikeuttanut ajatusten vaihtoa. Osittain osallisuuden ja uuden ajattelun luomisen tilat ovat siirtyneet verkkoon. Kuitenkin kasvokkainen vuorovaikutus ja yhteenliittyminen ovat kautta historian olleet muutoksen ehto. Kestävyysmurrokseen osallistuminen vaatii tilansa.

Kohti ekohyvinvointivaltiota –hankkeessa olemme kiinnostuneita ihmisten arjesta, osallisuudesta ja vaikutusmahdollisuuksista kestävyysmurroksessa. Tutkimuksessamme fyysisten tilojen merkitys yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistajana kestävyysmurroksessa on noussut esille useissa yhteyksissä.

Kestävyysmurros esitetään usein hyvin asiantuntijavetoisena ja vaikeasti ymmärrettävänä asiana. Tässä asiantuntijoiden keskustelussa tavalliset ihmiset sekä kolmannen ja neljännen sektorit toimijat jäävät ulkopuolelle. Kuitenkin kestävyysmurrosta tehdään jo monissa ihmisten epävirallisissa jokapäiväisissä toimissa sekä monien aktiivisten yhdistysten toiminnassa. Tarvitsemme lisää tietoa ruohonjuuritasolta kestävyysmurroksen tekemisestä.

Koemme tärkeäksi lisätä keskustelua osallisuuden tilojen merkityksestä kestävyysmurroksessa.

Keskustelijoina tapahtumassa ovat ORSI-hankkeen johtaja professori Liisa Häikiö (Tampereen yliopisto), yliopistotutkija Pasi Mäenpää (Helsingin yliopisto), tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola (THL) sekä Jenni Lahtonen (Nokian Tehdas 108).

Tervetuloa!

Ilmoittautuminen tapahtumaan 15.4. mennessä oheisen linkin kautta: https://bit.ly/3lLY4KT

Uutiset ja tapahtumat